Tuore agilityn European Open 2013 –voittaja Janita Leinonen on luonnollisesti innoissaan ja onnellinen saavutettuaan yhden elämänsä suurimmista unelmista. Tässä kohtaa itse voitto ja saavutettu titteli eivät ole ainoa ilon aihe; lue haastattelusta, miksi tämä saavutus on hänelle erityisen tärkeä.

Miksi kaikista lajeista juuri agility?

”Siksi, että rata muuttuu joka kerta. Agilityssa on aina uusi haaste vastassa. Samaa rataa ei jaksaisi montaa kertaa tehdä. Nyt tulee jatkuvasti vastaan jotain, mitä ei ole ennen tehnyt. Agilityssa täytyy myös osata soveltaa omia tietojaan. Harjoituksissa ja kilpailuissa pääsen haastamaan itseäni ratkoessani eteen tulevia uusia asioita.”

Ennen koirankoulutusuraa Janita opiskeli sovellettua matematiikkaa ja toimi ravintolapäällikkönä. Aluksi Janita piti koirankoulutuskursseja palkkatöiden ohessa. Siinä vaiheessa, kun yli puolet työpäivistä kuluivat koirankoulutusasioihin, hän päätti luopua aiemmasta työstään ja heittäytyä kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Kysyntää oli valtavasti, eivätkä kaikki halukkaat päässeet koulutuksiin. Hän ratkaisi tilanteen alkamalla kouluttaa muita halukkaita ammattikouluttajiksi. Janita koulutti työkseen monipuolisesti eri lajeja useita vuosia. Agilitykoulutukset alkoivat koko ajan lisääntyä ja ajanpuutteen vuoksi oli valittava, mihin haluaa keskittyä. Viime vuodet Janita on kouluttanut ja valmentanut ainoastaan agilitya.

Tänä vuonna European Open –kilpailu luokitellaan vuoden 2013 tärkeimmäksi ja suurimmaksi kilpailuksi. Maksikoirien luokan voitto on huikea saavutus ja eräs Janitan agilityuran kohokohdista tähän mennessä.

Miksi tämän vuoden European Open –voitto on sinulle erityisen tärkeä?

”Täysin toisenlaisen onnentunteen edellisiin verrattuna toi henkilökohtainen EO-voitto 2013. Ei Maamme-laulun tai maailman isoimman kansainvälisen kilpailun voiton takia, vaan siksi, että sain kilpailla ja onnistua siellä juuri Hitin kanssa. Hitti on oma kasvattini ja sillä on ollut paljon epäonnea lyhyen elämänsä aikana. Vuoden ikäisenä Hitiltä katkesi hauisjänne. Jänne repesi, kun Hitti juoksi metsässä veljensä kanssa ja jalka jäi hurjassa menossa kiinni johonkin. Eläinlääkärit epäilivät, ettei Hitti voisi koskaan kilpailla agilityssä.

Puolen vuoden päästä onnettomuudesta Hitti kuitenkin aloitti kisaamisen ja nousi päivässä III-luokkaan. Seuraavalla viikolla matkustimme Tanskaan, ja yhtäkkiä huomasimme Hitillä nyrkinkokoisen patin kaulassa. Loppuen lopuksi vaati neljä kuukautta, kaksi leikkausta ja kymmeniä lääkärikäyntejä ennen kuin selvisi, että Hitin sylkirauhasessa oli iso tikku. Hitti saatiin paranemaan vasta, kun koko sylkirauhanen poistettiin.

Viime vuoden syksyllä tuli sitten todella murskaavia uutisia. Tiesin Hitin käytöksestä, että sillä ei ole kaikki hyvin. Käytin sitä kaikissa mahdollisissa hoidoissa: osteopaatilla, fysioterapeutilla, akupunktiossa, mutta vikaa ei löytynyt. Lääkärin mielestä koirassa ei ollut mitään oireita, mutta väittelyn jälkeen sain vaadittua Hitille koko selän magneettikuvan. Keskeltä selkää löytyi iso muutos. Aluksi ei tiedetty, onko se hermokasvain, ja ennen leikkausta itkin silmät päästäni pelätessäni menettäväni Hitin. Leikkauksessa selvisi, että muutos oli lihaskasvain. Koska leikkauksessa jouduttiin menemään selkälihaksen alle, jälleen kerran lääkäri oli sitä mieltä, että agilityä tämä koira ei enää voi harrastaa.

Siinä vaiheessa en välittänyt muusta kuin Hitin selviämisestä ja siitä, ettei yhteinen aikamme vielä loppunut. Hitin toipumiseen meni neljä kuukautta ja aloitimme agilityn lähinnä Hitin mielen virkistämiseksi, ilman mitään kilpailullisia tavoitteita. Vain 10 kuukautta leikkauksen jälkeen seisoimme Hitin kanssa rinnakkain korkeimmalla palkintopallilla tämän vuoden arvostetuimmassa kansainvälisessä kilpailussa. Sillä hetkellä olin kiitollinen vain siitä, että sain olla siellä yhdessä parhaan ystäväni kanssa. Se oli paljon enemmän kuin mitä olin toivonut viimeisen vuoden ajan. Minulle olisi riittänyt pelkästään sekin, että Hitti jäi henkiin ja saa elää kivutonta elämää kaikkien vastoinkäymisten jälkeen.”

Olet jo monta vuotta ’elänyt ja hengittänyt’ agilitya joka solullasi. Mistä treeni-ideat kumpuavat? Miten  keksit uusia harjoituksia?

”Nuoren tai kokemattoman koiran kanssa en suunnittele treenejä etukäteen pitkällä tähtäimellä, vaan reagoin harjoitellessani sen mukaan, mihin tarvitaan sillä hetkellä vahvistusta. Kaikki harjoituskerrat muokkautuvat aina jokaisen koiran mukaan, sillä kaikki koirat ja tilanteet ovat erilaisia. Harjoitellessa tulee aina esiin asioita, joita pitää joko vahvistaa tai heikentää. Tulee myös tilanteita, joissa pitää muuttaa kokonaan koiran ajattelua. Näen jo pienestä asiasta koiran eleissä tai liikkeissä, mitä olisikin syytä harjoitella toisin. Jos näitä tilanteita ei huomaa ajoissa, tietää se isompia ongelmia muutamien viikkojen tai kuukausien kuluttua.”

Minkälaisena näet agilityn vuonna 2020?

”Toivoisin, että koirankoulutustaidoilla olisi enemmän merkitystä ja radoista selviäisi, vaikka ei olisi nopea juoksemaan. Pelkään kuitenkin, että agility menee koko ajan urheilumaisemmaksi ja ohjaajan nopeus on ratkaisevin tekijä ratasuorituksessa. Tämänlainen kehityssuunta supistaa harrastajakuntaa. Suurin osa koirista rakastaa tätä lajia. Moni koira jää agilityn ulkopuolelle, jos ohjaajat kokevat, että harrastus ei sovi heidän omalle fysiikalleen tai motoriikalleen. Tätä ei pitäisi kuitenkaan liikaa pelätä; agilitya voi harrastaa vaikka itsellä olisi joku liikkumisrajoite tai koiralla esim. kuurous. Tavoitteet omalle harrastukselleen voi jokainen asettaa itselleen sopiviksi; kaikkien ei tarvitse pyrkiä maailmanmestariksi.”

Paljasta yksi asia, joka on muuttanut ajatusmaailmaasi tai jonka koet tärkeäksi agilityssa?

”Ehdottomasti tärkein oivallukseni on se, mitä opin kuurolta bordercollieltani Teklalta. Opin, että suullisilla käskyillä ei ole mitään merkitystä, jos muut eleet ovat ristiriidassa käskyjen kanssa. Ymmärsin, että koirankoulutus ja koiran ohjaaminen agilityssa ovat paljon enemmän kuin suullisten käskyjen antamista, mikä oli silloinen tapa ohjata agilityssa. Tämä oivallus muutti itse asiassa koko elämäni ja sen ansiosta olen nyt tässä.

Toinen tärkeä käännekohta oli vierailuni Skotlannissa vuonna 2004. Käyntini aikana tajusin, kuinka valmistella pentua tai nuorta koiraa agilityyn. Nykyisin alkeiskoulutus on niin käytännöllistä, että koirat saa helposti ja nopeasti treenattua jopa mestaritasolle.

Agilityurallani on siis ollut kaksi käännekohtaa. Ensimmäinen on opettanut minua ymmärtämään agilitya koiran näkökulmasta ja toinen kuinka opettaa koira taitavaksi vähällä treenillä.”

Mikä on paras agilityyn liittyvä muistosi?

”Agilityyn liittyy paljon hyviä muistoja! Ensimmäinen Suomen Maamme-laulu palkintojenjaossa, kaikkien koulutettavieni menestyminen, koulutusmatkat ja uusiin agilityharrastajiin tutustuminen ympäri maailmaa… Silti yksi muisto on ylitse muiden. Kasvatan bordercollieita kennelnimellä Decathlete’s, ja vuonna 2010 voitimme Euroopan Open –joukkuekilpailun Decathlete’s-joukkueemme kanssa! Joukkueita oli kaiken kaikkiaan 80 eri puolilta maailmaa. Olisi ollut upeaa voittaa se millä joukkuekokoonpanolla tahansa, mutta oli huikeaa, että joukkueemme koostui neljästä omasta kasvatistani. Decathlete’s-joukkue voitti EO:ssa myös vuonna 2011.”

Mitkä tekijät harjoittelussasi vaikuttavat eniten menestykseesi?

”Uskon, että koiran osaamisen mukaan suunnitellut harjoitukset ovat avain onnistumiseen. Koirien harjoittelua ei voi suunnitella tarkasti etukäteen, sillä kaikki koirat ja harjoitukset ovat täysin yksilöllisiä. Tällä tavoin harjoitukset ovat myös vaihtelevia, kun tulee harjoiteltua ohjaamis- ja esteosaamista tarpeen mukaan. Monipuolisuutta harjoituksiin tuovat myös nollaratatreenit, häiriöharjoitukset ja erilaiset haasteet, joita kavereiden ja koulutettavien kesken teemme.”

Mitä haluaisit sanoa vasta-alkajalle lajin parissa?

”Agility on mainio tapa viettää aikaa koiran kanssa ja oppia, kuinka työskennellä tiiminä parhaan ystäväsi kanssa. Agility opettaa paljon niin omasta koirastasi kuin itsestäsi – huomaat, että koirassasi on paljon potentiaalia. Agilitya voi harrastaa vain omaksi huviksi – tai saatat huomata pian olevasi koukussa ja alat kilpailla aktiivisesti.

Kannattaa kiertää kilpailuja ja seurata mahdollisimman paljon eri koirakkojen suorituksia. Kun huomaa jonkun koirakon työskentelytavan miellyttävän ja innostavan, kannattaa käydä rohkeasti kysymässä ohjaajalta, kenen koulutuksessa hän on käynyt ja hakeutua itsekin samaan oppiin. Alusta asti kannattaa hakea itselleen oikeanlaista koulutusta, sillä alussa omaksuttuja virheellisiä tapoja on todella työlästä korjata myöhemmin.”

Kerro vähän OneMind Dogsin taustasta. Miksi se perustettiin?

”Huomasimme, ettemme pystyneet vastaamaan kysyntään, etenkään kansainvälisesti. Valitettavasti meidän piti kieltäytyä kymmenistä esiintymiskutsuista. Luonnollisestikaan emme olleet tyytyväisiä tilanteeseen ja halusimme levittää sanaamme kaikille agilityharrastajille. Onneksi se on nykyään mahdollista verkkopalveluiden kautta.

Tahdomme parantaa koirien hyvinvointia ympäri maailmaa ja auttaa ihmisiä ymmärtämään koirien luontaista käyttäytymistä. Kyse on sanattomasta ymmärryksestä, lähes maagisesta yhteydestä koiran ja ihmisen välillä. Koirilla on paljon annettavaa laumalleen, joten me pyrimme tukemaan tiimin yhteistyötä harjoittelemalla yhdessä.

Olen ollut erittäin onnekas, kun ympärilläni on ollut erinomaisia koirankoulutuksen ammattilaisia perustaessamme OneMind Dogsia. Tavoitteenamme on muodostaa kansainvälinen agility-yhteisö, kehittää agilitya urheiluna ja opettaa kaikkia alkajista kokeneisiin agilityharrastajiin.”

Mitä sanoisit itsellesi lapsena, jos tapaisit hänet nyt?

”Opettele hyvin englantia ja ruotsia, koska hyvät koirakirjat on kirjoitettu niillä kielillä. Sanoisin, että tulevaisuudessa on olemassa sellainen ammatti kuin koirankouluttaja. Näin ollen ei olisi tarvinnut päivääkään opiskella sellaista, mikä ei kiinnosta. Olisin alusta alkaen pyrkinyt koirankoulutusalalle, jos olisin silloin tiennyt, että sellainen ammatti olisi olemassa. Sanoisin: ”Satsaa kaikki aikasi siihen, mikä sinua kiinnostaa!”

Mikä on mottosi agilityssa?

”Mene jokaiselle radalle niin kuin se olisi viimeinen rata, minkä pääset koirasi kanssa tekemään.”