OneMind Dogs -kouluttaja Channie Elm Ørsted kertoo meille tarinan bordercolliestaan Ladysta. Tämä on kaksiosaisen tarinan ensimmäinen osa.
Aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Channie ja olen yksi OneMind Dogs -kouluttajista. Minulla on kolme bordercollieta: 12-vuotias Zindy, Lady (9 v) ja Mayday (3 v). Tämä tarina kertoo Ladysta.
Lady
Lady näki päivänvalon vuonna 2007. Suloinen pullea pieni bordercollien pentu. Olin seuraillut narttua ja urosta jo ennestään sekä nähnyt ne työssä ja työn ulkopuolella, joten odotukseni pentueen suhteen olivat korkealla.
En tiennyt että minulle tuleva pentu oli Lady, ennen kuin se oli noin seitsemän viikon ikäinen, mutta kävin tapaamassa pentuja joka viikko. Pennuille tehtiin tietenkin silmätarkastus ja eläinlääkärintarkastus sinä aikana, kun ne asuivat kasvattajansa luona.
Lady olisi uusi agilitykoirani. Minulla oli suuria suunnitelmia meille, mukaanluettuna aikomukseni pyrkiä Tanskan agilitymaajoukkueeseen. Unelmat ovat upea juttu, varsinkin silloin kun unelmakoirasi on syntynyt. Lady oli esimerkillinen pentu, sillä ei ollut pahoja tapoja ja se oli ihana toisten koirien kanssa - vain erossaolo minusta tuotti ongelmia.
Tavallinen päivä
Eräänä tavallisena aamuna olemme kävelyllä. Lady on hihnassa ja kuten muutkin koirat, haistelee maata ja pensaita. Kun se kääntyy minuun päin, huomaan että sen toinen pupilli on suurempi kuin toinen, lähes täysin musta. Yllätyn tästä, sillä niiden kuuluisi olla samankokoiset.
Varaan välittömästi ajan eläinlääkärille. Ensimmäinen tapaamamme eläinlääkäri ei ole silmäspesialisti. Hän ei löydä silmästä mitään tavallisuudesta poikkeavaa, joten sovin tapaamisen silmäspesialistin kanssa.
Päätän varata ajan Tanskan parhaalle silmäeläinlääkärille. Kun Ladyn silmät oli tutkittu, minulle kerrottiin ettei niissä ole mitään vikaan. Pieni naarmu, muttei mitään huolestuttavaa. Iloisena käsitin sen niin, ettei koirallani ollut mitään ongelmia silmissään.
Treenausta ja pieniä huomioita
Aloitimme hiljalleen agilityn perusteiden harjoittelun ja kun tuli aika nostaa rimoja asteittain, koira pärjäsi hyvin. Hypyt eivät ole liian korkeita sille, ja sillä on melko pitkät raajat, joten ponnistus hypyille oli hyvä ja pitkä. Agilityn lisäksi treenasimme myös tokoa. Tässäkin se on pieni tähteni - ei yhtä innoissaan kuin agilityradalla, mutta iloinen koira, joka haluaa tehdä töitä ohjaajan kanssa.
Olen kuitenkin iloinen siitä, ettei koiran tarvitse hakea noutopalikkaa, sillä Lady oli todella huono noutamaan. Se seurasi palloa todella hyvin, mutta sai aina pallosta päähänsä. Joskus se tosin sai pallon kiinni, eli ehkä olin vain huono heittäjä.
Selvisimme helposti alempien kisaluokkien radoista ja aikamme olivat todella hyviä; olimme yleensä kolmen kärjessä. Olimme matkalla kohti tavoitettani - maajoukkuetta.
Vaikein taso eli kolmosluokka, johon olimme nyt nousseet, toi kuitenkin haasteita mukanaan. Aikamme olivat edelleen hyviä, mutta eivät niin hyviä kuin ennen. Radat olivat selvästi hankalampia ja niissä oli useita käännöksiä.
Vuonna 2010 minut ja Lady valittiin lupaavimmaksi agilitykoirakoksi ja voitimme tanskanmestaruuden yksilöissä. Vuonna 2011 pyrimme maajoukkueeseen ja pääsimme varakoirakoksi.
Aloin ihmetellä, miksi Ladyn siivekkeenkierrot olivat niin huonoja; se hyppäsi viistoon sen sijaan, että olisi kiertänyt siivekkeen ja tästä johtuen laskeutui vastapäisen siivekkeen luokse. Kun liikuin eteenpäin, se hyppäsi usein takaisin. Vikahan oli toki ohjaajassa, eli tavassamme treenata: "muista katsoa koiraan", "pidä käsi alhaalla", "muista jalat" (teistä on varmasti useampi kuullut samat sanat OneMind Dogs -kouluttajilta), mutta minun täytyy sanoa, että se ei varsinaisesti auttanut.
Jouduin siis ottamaan verkot käyttöön muokatakseni Ladyn linjoja, osa teistä on ehkä tutustunut näihin OneMind Dogsin seminaareissa. Lady osasi kuitenkin tehdä hienoja siivekkeenkiertoja kun verkot olivat käytössä ja rimat matalalla. Ongelmia tuli maksimikorkeudessa ja vauhdin noustessa. Olen varmaankin kokeillut KAIKKIA eri tapoja tehdä siivekkeenkierto. Meille toimivin versio oli se, missä minä toimin "siivekkeenä" ja muodostin Ladylle linjan itseni ympäri, jolloin pääsin taivuttamaan koiran hyvälle linjalle kohti hyppyä.
Putki
Kilpaillessaan maajoukkueen kisoissa, Lady tulee ulos putkesta. Seison sen oikealla puolella, hypyn takana, valmiina pakkovalssiin. Kutsuin koiraa, yritin saada sen huomion, mutta se jatkoi suoraan eteenpäin, ikään kuin ei olisi nähnyt minua. Tämäkin oli varmasti ohjausvirhe, suurin osa virheistä tapahtuu putken jälkeen ja minä tosiaan kadotin yhteyden koiraani.
Olin hieman hämmästynyt, mutta menin kotiin ja rakensin kuvion uudestaan - aina ei ole mahdollista luoda samaa tilannetta uudestaan, mutta halusin yrittää. Lopputulos oli sama, se ei nähnyt kun heilutin kättäni saadakseni sen huomion, se kuuli ääneni kun kutsuin sitä ja sitten hidasti - juuri ennen kuin olisi hypännyt väärän aidan.
Hyppyhaasteita
Toinen haaste oli se, että Lady hyppäsi 2-2,5 metriä ennen hyppyä, mistä johtuen minun oli hyvin vaikeaa saada sitä käännettyä ennen hyppyä. Päätin kontrolloida sen linjoja, mutta en pystynyt olemaan joka hypyllä ohjaamassa sitä oikeaan suuntaan, eikä se ollut OneMind Dogsin periaatteiden mukaista. Joten paikoissa, joiden tiesin olevan sille vaikeita, menimme aina vinoa linjaa sen sijaan, että olisimme kiertäneet siivekkeen.
Minulla oli myös vaikeuksia saada koiraa suorittamaan hyppyjä takaa. Lady tuli takaisin minua kohti sen jälkeen kun olin jo lähettänyt sen kiertoon - varmasti jälleen ohjaajan virhe tai vikaa Ladyn koulutuksessa, joten aloimme harjoitella siivekkeen taakse menoa lelun kanssa. Tämä onnistui, koira juoksi suoraan lelulle. Vaihdoin lelun neutraalin väriseen leluun, joka sulautui taustaan ja oli vaikea huomata. Nyt sain saman virheen kuin kisoissa ja treeneissä - se ei juossut lelulle. Näytin sille missä lelu on - mutta se sulautui edelleen taustaansa eikä koira mennyt hypyn taakse. Tämä virhe toistui vain oikealla puolella. Ja kuten jo aiemmin mainitsin, putken jälkeen koira ei nähnyt minua oikealla puolella...
Muista lukea Channien kertomuksen toinen osa, josta selviää miten hän yhdisti kaikki nämä pienet huomiot ja ymmärsi pohjalla olleen ongelman, joka vaikuttaisi Ladyn agilityuraan sen loppuelämän ajan...
