Dobo on koiran ja ohjaajan yhteinen hauska ja tehokas kuntoilumuoto. Siinä käytetään ovaalinmuotoisia jumppalloja, tasapainotyynyjä sekä puolipalloja joiden avulla tehdään erilaisia liikkeitä.
Dobossa on kolmenlaisia liikkeitä: koiran tekemiä, ohjaajan tekemiä sekä koiran ja ohjaajan yhdessä tekemiä. Useimmat liikkeet ovat helposti muokattavissa helpoista haastaviksi, joten se sopii loistavasti kaikentasoisille kuntoilijoille.
Dobon hyödyt koiralle:
- kehittää keskittymiskykyä
- kehittää tasapainoa ja kehonhallintaa
- vahvistaa syviä lihaksia
- harjoitukset auttavat koiraa venyttelemään ja sitä kautta vähentämään tai poistamaan lihaksistosta kireyksiä
- parantaa koiran ja ohjaajan välistä suhdetta
Dobon hyödyt ohjaajalle:
- vahvistaa lihasvoimaa
- lisää joustavuutta - dobopallon avulla venytys on helppo kohdistaa juuri toivottuun kohtaan
- kehittää koordinaatiokykyä, tasapainoa ja kehonhallintaa
- parantaa ryhtiä, koska keskivartalon lihaksiston täytyy jatkuvasti työskennellä tasapainon pitämiseksi
- suhde koiraan paranee yhteisen hauskan tekemisen myötä
Miksi koiran syviä lihaksia pitäisi treenata?
Koiran syvät lihakset alkavat rapistua neljän kuukauden iässä mikäli niitä ei treenata. Syvät lihakset ovat hyvin herkät ja aktivoituvat aina ennen pinnallisia lihaksia. Pinnalliset lihakset ovat ne, jotka saavat varsinaisen liikkeen aikaiseksi. Syvät lihakset tukevat niveliä ja ovat siksi tärkeässä roolissa. Syvät lihakset aktivoituvat hitaissa ja staattisissa liikkeissä. Koiralla voi siis olla erinomainenkin lihaskunto muilta osin, mutta silti syvät lihakset eivät välttämättä ole vahvat. Tämä taas aiheuttaa sen, että pinnallisemmat lihakset eivät toimi kunnolla, josta voi seurata lihaskireyttä, kiputiloja ja kulumia.
Vahvat syvät lihakset vähentävät koiran loukkantumisriskiä. Vahvojen syvien lihasten toimiessa korsettina, ne samalla vähentävät kehon vääriin osiin kohdistuvaa taakkaa. Tämä on luonnollisesti erityisen tärkeää agilityssa, jossa tulee sekä koiralle että ohjaajallekin yllättäviä ja nopeita liikkeitä.
Dobo itse kokeiltuna
Olin kiinnostunut dobosta lajina sen vuoksi, että sillä voisi parantaa koirien kehonhallintaa, ja osallistuin dobon koulutusohjaajakurssille. Agilitya ja tokoa kouluttaessani tulee usein vastaan tilanteita, joissa koirien kehonhallinta ei mielestäni ole riittävällä tasolla lajin vaatimuksiin nähden ja siihen miten koirien ohjaajat odottavat koiriensa suoriutuvan eri tehtävistä.
Ennen kurssia olin kokeillut omien koirieni kanssa harjoittelua dobo-pallon ja tasapainotyynyn avulla fysioterapeutin ohjeiden mukaisesti. Etukäteen minua hieman jännitti, joudummeko tekemään äkkiseltään liikaa koirien kanssa, koska tiesin, että jo pallon päällä oleminen on hyvin raskasta mikäli sitä ei ole tehnyt paljon. Epäilykseni osoittautuivat kuitenkin vääriksi.
Ensimmäisenä päivänä opiskelimme teoriassa eri dobo-liikkeitä ja harjoittelimmehelppojen liikkeiden tekemistä ilman koiria. Jo siinä vaiheessa kävi hyvin selväksi miksi sekä koiran että ohjaajan kannattaa lämmitellä hyvin ennen dobon harjoittelua. Yllätyin positiivisesti, kun huomasin kuinka paljon dobossa on myös sellaisia liikkeitä, joissa ohjaaja tekee rankimman työn. Tämä antaa mahdollisuuden siihen että tunnit voidaan hyvällä suunnittelulla tehdä kunkin ryhmän tasolle sopiviksi ja välttää koirien ylitreenaaminen, joka olisi alkuperäistä ideaa vastaan. Motivoivaa oli myös huomata, että lähes kaikkiin liikkeisiin oli olemassa hieman eri vaihtoehtoja, jolloin voi valita oman sekä koiran sen hetkiselle kunnolle sopivan vaihtoehdon. Mikä parasta, doboa ei voi harjoitella ilman että suupielet nousevat ylöspäin - se tuli todistettua koko ryhmän voimin.
En ole koskaan innostunut perinteisestä kuntosalilla käymisestä, mutta nyt totesin että vatsalihas- tai punnerrusliikkeiden tekeminen voi olla jopa hauskaa! Mitäpä muuta se voisikaan olla silloin kun sitä saa tehdä sen oman rakkaan koiransa kanssa.
Kirjoittanut: Maria Mäkelä
Kuvat: Laura Kangasmäki
Marian esittely
"Nimeni on Maria Mäkelä. Olen alkuperäiseltä ammatiltani lähihoitaja, mutta olen työskennellyt viimeiset kahdeksan vuotta täyspäiväisesti ProCanis -koirakoulussamme. Perheeseeni kuuluu mieheni Janne, tyttäreni Minttu ja iso lauma koiria.
Olen lapsesta saakka harrastanut ja kilpaillut koirieni kanssa keskittyen agilityyn ja tokoon, mutta olen myös harrastanut PK-jälkeä ja -hakua sekä suojelua.
Aloittaessani omaa koiraharrastustani vuonna - 92 ei koirien lihashuollosta puhuttu lainkaan siinä määrin mitä nykyään, jos ollenkaan, olihan agilitykin Suomessa vielä silloin uusi laji. Oma kiinnostukseni aihetta kohtaan heräsi kun vuonna -97 syntynyt belgianpaimenkoirani jouduttiin lopettamaan jo seitsemänvuotiaana pahojen spondyloosimuutosten vuoksi. Se herätti miettimään olisinko voinut tehdä jotain toisin. Kyseinen koira oli 2-vuotiaana agilityn maajoukkueessa ja 4-vuotiaana tokon maajoukkueessa. Treenimäärä oli valtava: silloisilla koirankoulutustaidoillani se oli pakollista päästäkseni tuohon lopputulokseen. Muistan lähes asuneeni treenihallilla treenaten useimmiten molempia lajeja samana iltana. Silloin ei aikaa käytetty koirien lämmittelyihin ja jäähdyttelyihin eikä muuhunkaan lihashuoltoon tai koirien kroppaa kehittäviiin harjoituksiin. Tuosta koirasta tähän päivään on kulunut useampi vuosi ja väliin on mahtunut useampi koira, mutta jo tuolloin lupasin itselleni että teen omalta osaltani kaikkeni että tieto harrastuskoirien lihashuollosta leviäisi.
Kokemuksen karttuessa ajattelen koiran lihashuollon kuuluvan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimiseen jota pidän erityisen tärkeänä ja jossa kaikki vaikuttavat kaikkeen. Mieli ja keho ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa: ongelmat kropassa näkyvät monin eri tavoin käyttäytymisessä ja ongelmat käyttäytymisessä näkyvät myös kropassa, siksi kumpaakaan puolta ei voi laiminlyödä. Koirankin elämästä suurin osa on perusarkea ja sen stressittömyyteen ja sujuvuuteen on mielestäni tärkeä panostaa jokaisen koiran kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin nimissä. Mielen ja kehon hyvinvoinnin tärkeys korostuu vielä erityisesti kilpailukoirilla joilla kaikkien palasten tulisi olla kohdallaan että koira kykenee antamaan kaikkensa kilpailusuorituksessa.
Agilitykoirien harjoitukset ja kilpailut ovat lajin kiihkeyden vuoksi stressitasoa voimakkaasti nostavia, joka ei sinänsä ole mikään ongelma. Ongelma siitä muodostuu silloin jos koira ei saa laskettua elimistönsä stressitasoa harjoitusten ja kilpailuiden välissä. Näin voi helposti käydä jos koiran perusarjessa tulee päivittäin vastaan voimakkaasti koiran stressitasoa nostavia tilanteita. Tällöin elimistössä on jatkuvasti liikaa stressihormonia ja se alkaa pidemmällä aikavälillä aiheuttamaan erilaisia ongelmia koiran terveydessä ja käytöksessä.
Nykyään pyrin jatkuvasti kehittämään omia koirankoulutustaitojani jotta pääsen parempaan lopputulokseen pienemmällä harjoitusmäärällä. Sen ajan, jonka säästän tehokkaammilla koulutusmetodeilla, käytän koiran lihashuoltoon ja kropan kehittämiseen. Tavoitteenani on että minä saisin mahdollisimman pitkäikäisen harrastus- ja kilpailukumppanin, ja koirani saisi paljon miellyttäviä vuosia elämäänsä."
