Maailman suurimpiin lukeutuva agilityn arvokisatapahtuma FCI Agility European Open 2015 starttaa huomenna Riedenissä, Saksassa. Nimestään huolimatta tapahtumaan osallistuu joukkueita ympäri maailmaa – ja mukana on tietysti myös monta OneMind Dogs -ohjaajaa!
Yksi heistä on SM-kisoissa pronssia voittanut Riina Koskelma bordercolliensa Zoin kanssa.
European Open kilpaillaan ulkona neljällä yhtä aikaa pyörivällä kentällä. Kilpailu on yksi maailman vaativimmista, ja eri maiden kilpailuun lähettämät joukkueet ovat suurempia kuin FCI:n MM-kisoissa. Riina on huomannut, että menestyminen vaatii sopivaa tasapainoa rentouden ja jännityksen välillä:
"SM-kisoissa rentous sekä usko omaan tekemiseeni onnistui, ja se palkittiin. MM-karsinnoissa en ollut ehtinyt nollaamaan SM-kisojen menestystä, mikä johti liian rentoon fiilikseen ja, jännityksen puuttuessa, huolimattomuusvirheisiin radalla. Henkisen puolen polkuni on vielä alussa, ja tämä kuuluukin seuraavan kauden tärkeimpiin kehityskohteisiini. Zoi ei jännitä, mutta reagoi kyllä minun tunnetiloihini ja varsinkin jännitykseen."
"Kun asetumme Zoin kanssa lähtöviivalle, tavoitteena on tehdä hyvä suoritus luottaen omiin taitoihin, menestys tulee sen mukana. Ja koska Zoi antaa minulle aina kaikkensa, tavoitteenani on tehdä samoin. Kauneimmat muistot tehdään yhdessä!"
Jännittääkö?
Arvokisoihin tiivistyy usein koko vuoden tärkeimmät tavoitteet ja niiden tavoittelu voi aiheuttaa jopa lamauttavaa jännitystä. Artikkeli kisajännityksen helpottamisesta on ilmaiseksi kaikkien sivustollemme rekisteröityneiden käyttäjien luettavissa. Riinankin jännitys on lientynyt:
"Kilpailemisen psyykkinen puoli ja mielen hallinta on kehittynyt vuosien mittaan. Ihan ensimmäiset maajoukkuekarsinnat jännittivät niin, että en pystynyt puhumaan. Enää tilanne ei ole niin paha ;) "
"Henkisen puolen kehitystä on varmasti tapahtunut koko ajan vähän, mutta eniten viimeisen parin vuoden aikana. Isoin oppini on ollut, että uskoo omaan juttuun. Siihen, että tuntee oman koiransa ja luottaa koiraan, itseensä sekä yhteiseen tekemiseen. Ei ole itsestäänselvyys, että pystyy harrastamaan. Koskaan ei tiedä, milloin kaikki loppuu, siksi täytyy nauttia joka hetkestä. Tämä on ollut isoin asia viime ja tämän vuoden arvokisojen psyykkauksessa. Viime vuonna viikkoa ennen SM-kisoja Zoille sattui tapaturma, joka ei onneksi estänyt osallistumista, mutta pysäytti ajattelemaan. Nyt keväällä Zoi oli kaksi kuukautta sairaslomalla, mutta kuntoutui hyvin."
Hyvä perusta helpottaa luottamista
Riina päätyi OneMind Dogs -metodologian pariin toukokuussa 2009 osallistuttuaan ensimmäistä kertaa OneMind Dogsin pääkouluttajien Jaakko Suoknuutin ja Janita Leinosen koulutukseen:
"Tuon koulutuksen jälkeen oli tietoinen valinta, että haluan tätä koulutusta lisää. Zoi onkin pennusta lähtien treenannut OneMind Dogsin mukaisesti. OneMind Dogs merkitsee minulle paljon! Kaikesta, mitä olen saavuttanut Sagan ja Zoin kanssa, kuuluu kiitos OneMind Dogsille. Olen käynyt säännöllisesti Janitan, Jaakon ja Elinan (Jänesniemi) koulutuksissa, ja pidän siitä, että heillä kaikilla on oma tapansa lähestyä asioita. Joka ainoa treenikerta on ollut antoisa tavalla tai toisella, ja kotiin lähtee hyvillä mielin kotiläksyjä kerraten. Olen saanut heiltä kaikilta todella paljon paitsi agilityn saralla, niin myös opastusta henkisen puolen valmistautumiseen."
OneMind Dogs toivottaa kaikille European Openiin osallistuville koirakoille iloisia ja ikimuistoisia kisoja ja yhteisiä hetkiä! Luota koiraasi, mutta usko myös itseesi, kuten Riinakin:
"Tavoitteeni eivät ole muuttuneet onnistumisten ja menestyksen myötä, niihin on vain saanut lisää uskoa että se on mahdollista. Kun on onnistunut esim. SM-finaalissa, niin seuraavassa tiukassa paikassa ei tarvitse miettiä, onko onnistuminen mahdollista, vaan voi keskittyä olennaiseen."