Agilitykoiran vanheneminen voi olla rankka asia omistajalle. Tämä on ihana tarina jossa kaikki voittavat: junioriohjaaja, seniorikoira ja perheen äiti.
Faktaboxi
Hex, australiankelpie, 9 vuotta
Perheellinen poikamies, suuri ajattelija, kiintiöpuruluiden puolestapuhuja, älykkö ja melko tosikko, perfektionisti työnarkomaani, maailman uskollisin koira, ex-yhdenihmisen koira nyk. kahdenihmisen koira. Koiralauman kunkku.
Laura, 9 vuotta
Uunituore agilityharrastaja, eläinten keskellä kasvanut, oman koiran vonkausta vuodesta 2010, kiltti ja hiljainen tyttö, joka juttelee mieluummin koirille kuin ihmisille.
Virkeä eläkeläinen ja innokas juniori
Australiankelpie Hex teki tuloksekkaan agilityuran maxiluokassa vuosina 2007-2013 ja kisasi myös tokossa menestyksekkäästi. Hex osallistui SM-kilpailuihin viisi kertaa sijoittuen parhaimmillaan kahdenkymmenen kärkijoukkoon, hankki sekä agility- että hyppyvalioon vaadittavat tulokset, tehtaili vuosittain 25-30 nollaa, voitti piirinmestaruuksia ja oli monena vuonna kennelpiirin paras käyttökoira ja seuran paras agilitykoira. Hex oli loistava kisakoira, sillä oli tinkimätön työmoraali, uskomaton oppimiskyky ja työmoottori isolla turbolla. Hexin kanssa agility oli parhaimmillaan täydellistä yhteenkuuluvuutta: hienoja hetkiä, jolloin maailmaan ei mahdu mitään muuta kuin kuparinhohtoisen kelpien kevyet hypyt. Parhaiden ratojen jälkeen ohjaaja kävi hallin takana itkemässä ilosta ja koira kiskoi wubbalta kaikki ulokkeet irti.
Hexille alkoi kuitenkin hienojen saavutusten lisäksi kertyä myös ikää. Hex kävi SM-kisoissa vielä kesällä 2013 ja päätti aktiiviuransa siihen. Koira haluttiin jättää ehjänä eläkkeelle, vaikka luopuminen tuntui surulliselta. Kisakuntoinen työkoira olisi mielellään vielä tehnyt jotain muutakin kuin lenkkeillyt muun lauman mukana.
Hexin kotona ruokakuppeja täyttää tavisperhe: äiti (Hexin aktiiviaikojen ohjaaja), isä ja kaksi lasta. Koiria on yhteensä neljä, Hexin lisäksi kaksi aktiivista kisakoiraa ja yksi pentu. Toinen lapsista on 9-vuotias tyttö Laura, joka on haaveillut omasta koirasta jo pitkään. ”Äiti mun suurin unelma on oma koira” oli kuultu jo jokusen vuoden ajan. Koiraprojektiaan tyttö pyrki vauhdittamaan sekä lahjomalla että kiristämällä: ”Äiti saanko mää sen koiran nopeemmin jos siivoon sun auton?”, ”Äiti jos mää en saa omaa koiraa niin mää en saa tarpeeksi raitista ilmaa!”
Jossain vaiheessa Laura alkoi koiran lisäksi unelmoida myös agilitysta. Silloin vanhemmilla alkoi raksuttaa. Entä jos virkeä eläkeläinen Hex valjastettaisiin innokkaan juniorin opetusmestariksi? Ajatusta pyöriteltiin edestakaisin, kunnes todettiin, että jos kehäkettu tekisi juniorin kanssa töitä ja tytär oppisi jotain agilitysta, kaikki voittaisivat. Agilityn junioriryhmää ei paikkakunnalla ollut, joten äiti sai sellaisen itse perustaa ja ruveta ryhmän vetäjäksi. Ryhmän perusajatus hahmottui ihmispedagogiikan, koiran motivoinnin ja agilityn alkeisopetuksen miettimisen kautta: tarkoituksena oli opettaa lapsia mahdollisimman havainnollisesti ja loogisesti edeten siten, että perusteet rakennetaan huolella ja koiran palkkaamiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Junioriryhmä täyttyi nopeasti innokkaista lapsista ja treenit aloitettiin syyskuussa.
Totteleeko se, karkaako se, pureeko se?
Miten käy, kun laitetaan hihnan päähän kokematon lapsi ja toiseen päähän kovaviettinen, vahva työkoira? Riittääkö kiltin 9-vuotiaan auktoriteetti määrätietoisen kelpie-äijän ohjaamiseen? Koiraa oli aiemmin yrittänyt ohjata vakiohjaajan lisäksi jokunen toinenkin henkilö laihoin tuloksin, joten ilmassa oli myös epäilyjä homman toimivuudesta. Onneksi koira otti ohjaajan nopeasti omakseen ja yhteistyö alkoi sujua muutamia satunnaisia karkailuja lukuun ottamatta. Kaikki tekeminen kelpasi Hexin virikkeeksi ja tytön nameja pursuilevat taskut edesauttoivat tiiviin ohjaussuhteen syntymistä. Koiran ahneus ja Lauran yltiöpositiivinen asenne auttoivat pitkälle.
Hex otti aktiiviaikoinaan työnteon vakavasti ja vältti virheitä viimeiseen asti, mutta onneksi asenne muuttui rennommaksi junnuohjaajan myötä. Lauran kanssa Hexillä on oletus, että kaikki tekeminen on, jos nyt ei ihan oikein, niin ainakin nakkipalkan arvoista. Koira ei ota paineita ohjaajan virheistä, koska palkkaa tulee joka tapauksessa ja ohjaaja on aina aidosti iloinen. Kelpiä ja tyttöä naurattaa treenien jälkeen ja se tekemisen onni, mikä kummankin silmistä loistaa, on huikeaa.
Laura ja Hex käyvät ohjatussa junioriryhmässä kerran viikossa. Omaa kivaa pikkutreeniä pari tekee pihassa päivittäin. Lisäksi Laura osallistuu perheen pentukoiran kouluttamiseen ja saa joskus kokeilla myös äidin kisakoiria. Juniori & seniori -koirakon ura on edennyt möllitasolle. Möllikisoissa pari saavutti nollavoiton joulukuussa. Huomiota ja hurrausta rakastava kelpie pääsi palkintojenjakoon ja ohjaaja oli haljeta ylpeydestä.
Takana loistava ura ja edessä mukava tulevaisuus
Koiraharrastajaäitiä raastaa joskus huono omatunto perheen ajankäytöstä: ”Heihei lapset, äiti lähtee nyt Turkuun ja tulee huomenna, mutta te oottekin sitten jo nukkumassa, eli nähdään ylihuomenna”. Toisen lapsen osalta omatunto on nyt puhdistettu, kun koiraharrastus on vallannut tyttären kirjavalikoiman, huoneen seinät, tabletin kuoret ja koko pienen sydämen. Toinen lapsista on ohjattu jalkapallokentälle, mutta nappulakenkiä valitessaan hän jo totesi ”näitä mää voin sitten käyttää myös akiliitikenkinä!” 
Lapselle koulutettu koira on lottovoitto! Koira suorittaa esteet oikein ja ohjaaja saa keskittyä ohjauksen opiskeluun, missä on jo itsessään juniorille melkoisesti haastetta. Juniori oppii luottamaan koiraan, koska koira oikeasti osaa hoitaa oman työnsä ja ehkä vähän sitä ohjaajankin osuutta. Kun jalat menevät solmuun valssissa ja rata unohtuu jo toisella esteellä, koiran into tekemiseen kannustaa jatkamaan. Koira ei koskaan sano "tuo meni huonosti", se sanoo kaiken aikaa "agility on ihanaa!".
Koira on tyytyväinen järjestelyyn ja nauttii selvästi saamastaan huomiosta. Jokainen treeneihin lähteminen tapahtuu Hexin tapaan keskittyneen innokkaasti, häntä heiluen ja silmät palaen. Hexin fysiikkaa hoidetaan hieronnalla ja osteopaattisilla käsittelyillä, lisäravinteilla sekä välttämällä erityisen kuormittavaa rasitusta. Eläkeläiskoirien ei tarvitse mennä maxihyppyjä tai täysikorkuisia kontaktiesteitä, agilitya voi opettaa junnuille myös ikääntyvien koirien fysiikkaa kunnioittaen.
Kouluttajalle junnuryhmä toimii ajattelun avartajana: agilityohjauksen ja koiran palkkaamisen perusasioiden opettaminen ymmärrettävästi, selkeästi ja sopivasti jaksotettuna vaatii suunnittelua ja uusien havainnollistamistapojen luomista. Lisäksi juniorien iloinen tekemisen meininki ja vilpitön hyvä yhteishenki toimivat voimavarana kouluttajalle. Junnuryhmässä autetaan ja kannustetaan kavereita, pähkäillään yhdessä vaikeita juttuja ja keskitytään oleellisiin asioihin.
Eläkeläiskoiran ja juniorin kohtaamisesta on koitunut paljon iloa kaikille osapuolille. Hex on koko perheelle tärkeä ja rakas koira ja tuntuu mukavalta, että vanha kelpie voi hyvin ja nauttii olostaan. Lapsi on löytänyt mukaansa tempaavan harrastuksen ja oppinut paljon kokeneelta treenikaveriltaan. Äiti on oppinut paljon lapsista, koirista ja ehkä jotain agilitystakin. Toivotaan, että vielä moni reipas eläkeläiskoira löytää kaverikseen innokkaan junnun, jonka takin taskut ovat nakkeja pullollaan ja ajatus arvokisoissa 2024.
Kirjoittanut Sari Lehto
