Saved.

Agilitykoirasi on urheilija

Agilitykoira on urheilija ja urheilijalla on vaatimuksensa, jotta se pystyisi parhaaseen suoritukseensa.


Koiran väsyminen kesken treenin tai kisapäivän johtuu energiavarastojen tyhjenemisestä, elimistön lämpenemisestä, nestehukasta ja maitohapon kertymisestä. Voit kuitenkin ennalta auttaa ja huoltaa koiraasi harjoitusten ja kisapäivien aikana, jotta näiltä ongelmilta vältyttäisiin. Pitkät kisapäivät vaativat veronsa ja vain oikeanlaisella huoltamisella koirasi voi tehdä jokaisen suorituksensa samalla volyymilla. Annatko sinä koirallesi mahdollisuuden antaa kaikkensa jokaisessa harjoituksessa ja kilpailussa?

 

Ennen treeniä tai kisaa

Ruokinta-aikataulun suunnittelu

Agilitykoiralle annetaan ruokaa 6-12 h ennen kisa- tai treenisuoritusta, jotta koiralla riittää energiaa suoritukseen, mutta verenkierto ei keskitty mahalaukun sisällön työstämiseen, vaan sitä riittää lihastyöhön. Jos kisapäivä on pitkä, voi ruuan antaa 6 h ennen ensimmäistä starttia, jotta energia riittää myös päivän viimeiseen starttiin.

Nesteytys

Jo muutaman prosentin nestehukka alentaa koiran suorituskykyä ja koiran elimistön jäähdyttäminen vaikeutuu. Jotta estettäisiin nestehukka suorituksen aikana tai heti sen jälkeen, koira nesteytetään etukäteen 2-3 tuntia ennen suoritusta. 20 kiloiselle koiralle juotetaan noin ½ litraa ylimääräistä nestettä. Vettä voi maustaa tonnikalalla, maksalla tms. jolloin koira juo veden helpommin. Jos treeni- tai kisapäivänä on hellettä ja koira kuluttaa kuuman ilman takia enemmän nesteitä, nesteytys kannattaa aloittaa jo edellisenä iltana. Anna koiralle ½ litraa (20 kg) ylimääräistä vettä noin 3 h ennen nukkumaan menoa ja toinen nesteytys treeni/kisapäivänä 2-3 h ennen suoritusta. Muista ulkoiluttaa koira aina kahden tunnin päästä nesteytyksestä, jotta se saa tyhjennettyä läpi tulevan nesteen!

Lämmittely

Lämmittelyn tarkoituksena on saada verenkierto liikkeelle ja virittää koiran elimistö tulevaan suoritukseen. Samalla koira saa tehtyä tarpeensa ja tyhjennettyä kaiken ylimääräisen painon pois. Liikuta koiraa vähintään 20 minuuttia vaihtelevilla nopeuksilla. Lämmittelyyn pitäisi sisältyä lajiominaisia liikkeitä, kuten kiihdytyksiä ja käännöksiä molempiin suuntiin. Voit ensin ravauttaa koiraa 10 min ja sen jälkeen 10 minuuttia vaihtelevasti laukkaa, ravia, kiihdytyksiä, käännöksiä, pujottelua jalkojen välissä, puiden kiertämistä jne.

 

Treenin tai kisan jälkeen

Jäähdyttely

Kävelytä koiraa rauhallisesti heti suorituksen jälkeen niin kauan kuin koira läähättää, vähintään 5-15 min. Välittömästi suorituksen jälkeen tapahtuva jäähdyttely laskee koiran ruumiinlämpöä, mikä on voinut harjoituksen tai kisasuorituksen aikana nousta jopa kahdella asteella. Suorituksen aikana syntyneet maitohapot saadaan tehokkaimmin kiertoon heti suorituksen jälkeen, happivarastot täydentyvät ja elimistön happamuus laskee.

Juota koira 30 min sisällä suorituksesta. Suorituksen jälkeinen juominen korjaa kuivumista ja jäähdyttää elimistöä. Voit käyttää palautumisaineita nopeuttaaksesi palautumista tai tehdä itse oman energiajuoman.

Jos on hellettä, voit nopeuttaa lämmön poistumista kostuttamalla koiran vatsa, reiden sisäpinnat, kainalot ja tassut ranteisiin asti viileällä vedellä.

Laita koira lepäämään noin 30 minuutiksi, jonka jälkeen kävelytä/ravauta koiraa uudestaan 15-30 min ja anna sille vettä tarpeen mukaan.

Palauttaminen

Anna koiralle korkeaproteiinista ruokaa 1-4 h treenin tai viimeisen kisasuorituksen jälkeen. Muutaman tunnin päästä ruokinnasta vie koira rauhalliselle 30 min ravilenkille. Ravilenkin jälkeen tai seuraavana päivänä voit venytellä koiran ja käydä sen kropan läpi, jotta huomaat mahdolliset aristavat kohdat.

Energiavarastojen täyttyminen vie noin 24 h ja suorituksessa tulleiden lihaksen mikrorepeämien korjaantuminen vie noin 48 h, joten vältä uudelleen rasittamista tänä aikana, jos mahdollista. Lihasten kimmoisuus ja elastisuus ovat heikompia suorituksesta syntyneiden kuona-aineiden takia ja lihakset revähtävät helpommin kunnes suorituksesta syntyneet lihasvauriot ovat korjaantuneet. Loukkaantumisriski on siis aina suurempi 48 h sisällä rankasta harjoituksesta tai kisapäivästä.

Peruskunto

Agilitykoiran peruskunto hankitaan muualla kuin lajiharjoituksissa. Jotta koirasi lihaksisto olisi valmis agilityn rasituksiin, sen tulisi saada juosta päivittäin tunnin verran vapaana eri nopeuksilla. Lihaskuntoa voi tarvittaessa lisätä pyörälenkeillä, mäkitreenillä tai uimisella.

Painon tarkkailu

Agilitykoira on urheilija, eikä ole reilua vaatia niin kovaa fyysistä suoritusta ylipainoiselta koiralta. Omilla koirillamme jo 0,5 kg lisäys painossa näkyy suoritusajoissa. Urheilevan koiran kylkiluut tulee tuntua hyvin, mutta ei näkyä. Läskiä kertyy koirilla, kuten ihmisilläkin, eri paikkoihin, joten myös selkäranka ja suoliluut tulee tuntua helposti. Muista vähentää koiran ruokamäärästä harjoituksissa antamasi namipalat tai muut kotona extrana saatavat herkut, kuten luut tai siankorvat.


Missiomme on antaa onnellinen elämä koirille auttamalla ihmisiä oppimaan mahtaviksi koiranomistajiksi. Meidän intohimomme on koirien ja niiden omistajien yhteisymmärryksen lisääminen ja yhteiselon nautinnollisuuden lisääminen. Arvomme ovat intohimo, hauskuus ja loputon mielikuvitus.